Olimme Sirpan kanssa keskustelleet asiasta jo pariin otteeseen hiukan leikitellen ajatuksella että, mitä jos lähdettäisiin katsomaan naapuriin, että millaista toimintaa siellä on. No, vielä kerran kysäisin Sirpalta, että lähdetäänkö? Ja mikä ettei, tuli vastaus.

Ja, ei kun matkaa suunnittelemaan. Ystäväni matkatoimistosta järjesti laivaliput ja Sirpa sai järjestettyä meille hotellihuoneen. Näyttelytietojen tullessa nettiin olimme jo kipinöissä, että nyt alkaa tapahtua. Tuomarit olivat meille vieraita nimiä, mutta ei kun ilmoituskaavakkeet postiin maksutositteen kanssa... ja odottamaan.

Kuinka aika kuluikaan hitaasti…. hitaasti ja hitaasti. Sirpa rauhallisella olemuksellaan ei hermoillut, mutta minä kun olin ne kolme kuukautta täysin kipinöissä. Tulihan sekin päivä, että numerolaput tulivat, mutta tulivatkin sitten väärään näyttelyyn. Apua! Samalle ilmoittautumisajalle osui kaksi Intti näyttelyä ja toimitsijat eivät olleet huomanneet minun laittamaa päivämäärää, vaan olettivat meidän tulevan siihen ensimmäiseen näyttelyyn.

Ystävämme ruotsista avusti ja soitti kyseiseen Show-toimistoon ja vielä numero lappua palauttaessani laitoin viestin mukaan...ja Uudelleen odottamaan. Ja pian päästiinkin jo aloittamaan matkan suunnittelu. Siskonmies Petri lupasi pakettiautonsa meille lainaksi ja sehän sopi hienosti.

 Kun vielä suunnitelmaan tuli muutos, että Kari lähtisi mukaan vähän niin kuin ”kennelpojaksi” ja autonkuljettajaksi, niin asia oli kunnossa.

Torstai-iltana klo 17.30 Sirpa ja Sohvi saapuivat Vihtiin matkalaukkuineen ja telttoineen. Valmistauduimme lähtöön pakkaamalla Viton tavaratilan ja kokeilemalla miten koirat menevät autossa oleviin kuljetushäkkeihin.

Perjantaiaamuna 5.30 Vitoon pakkautuivat siis Poju, Sohvi, Sirpa, Pia ja Kari. Auton nokka kohti Turkua ja Viking Linen terminaalia. 7.30 olimme perillä Turussa ja jäimme jonoon odottamaan laivaan pääsyä. Pääsimme laivaan sisälle ensimmäisten joukossa ja auton saimme ensimmäiseksi ulosmeno oven eteen. Päivä laivalla sujui Sohvin ja Sirpan suhteen todella rauhallisesti, mutta Poju oli jännittynyt ja nautti matkasta, kun sai olla hytissä rauhassa. Laivalla nautimme runsaat ateriat ja, kun laiva illansuussa saapui Tukholman satamaan nousi autoon 2 koiraa ja 3 ähkyn partaalla olevaa ihmistä. Edessä olisi kahden tunnin matka Norrköpingiin ja olimme iloisia päästessämme nopeasti laivasta pois… aurinkokin paistoi. Ja jihuu… matkaan… mutta… mitäs nyt? Miksi liikenne seisoo Tukholmassa? Eikä!! Ja juuri sinne suuntaan minne olimme menossa. Liikenne aivan tukossa. Linja-autot seisoivat peräkanaa bussikaistalla. Tummat bussikuskit roikkuivat kuskin ikkunasta huutelivat toisilleen ja näyttelivät käsimerkkejä :) Pikkuautot odottivat parijonossa, puskuri toisen puskurissa. Oli aika tiivis tunnelma. Meni kymmenen minuuttia ja kymmenen metriä. Valot vaihtuivat, punaiset, oranssit, vihreät ja jonot vain seisoivat. No, emme siis ehdi perille yhdeksäksi. Onneksi meillä oli koodit hotellin lukkoihin ja huoneiden numerot selvillä. Pääsisimme sentään nukkumaan rauhassa.

Tunti vierähti Tukholmassa jonossa seistessä, cd:ltä soi J Karjalainen ja juuri, kun olimme saaneet ystävämme Kennethin puhelimeen, tiedustellaksemme, että voisiko ruuhkan jotenkin kiertää, niin alkoi tapahtua. Sillalla olleet puomit alkoivat nousta, ihmiset jotka olivat autojen ulkopuolella, kiirehtivät autoihinsa ja jonot lähtivät liikkeelle. Jihuu! Matka jatkuu ja Vitossakin taas kuului naurua ja puheensorinaa. Saavuimme klo 21.30 Norrköpingiin ja aloitimme hotellin etsinnän.

Mutta mitäs nyt? Tuhansia ihmisiä kulki kaduilla ja kadut olivat poikki. Ihmismeri lainehti alas katua ja tuntui vaikealta ajaa autolla ihmisten sekaan. Onneksi paikalle saapui paikallinen Volvokuski joka tarjosi apuaan. Hän ajoi sitten edellämme yksisuuntaista katua väärään suuntaan auraten meille tilaa hotellin pihalle. Kyseessä oli festivaalit, jotka oli kestäneet jo kolme iltaa. Hotelliin päästyämme kello oli jo 22.00 ja alkoi uskomaton ilotulitus. Aivan mieletön rutina, pauke ja räiske. Ilotulituksen loputtua…. alkoi ikkunamme takana rokkikonsertti. Mikä meteli! Karilta meinasi loppua huumori. Poju huohotti kuumissaan, ikkunan takana soitti rokkibändi ja tivolin laitteet huudattivat ihmisiä samaisen rokkipuiston reunalla! Että tervetuloa Norrköpingiin totesin vain ja lähdin pesulle.

Niinpä niin… pesulle. Eipä se riittänyt, että Ruotsissa olo alkoi ruuhkalla ja jatkui hotellin ikkunan takana festareilla, kun vielä lattiasta pulppusi likavettä ylös sitä mukaan, kun vedettiin wc. Yes! Ei siis pesulle tänä iltana. Mitä jos menisimme nukkumaan! Sänky oli ihanan pehmoinen! Hyvää yötä

Aamulla pääsimme runsaalle aamupalalle ja rauhassa. Pakkasimme koirat ja itsemme autoon. Näyttelyhän oli Norrköpingin laidalla ja matka ei ollut pitkä. Saimme Sirpan teltan koottua nopeasti ja retkituolit paikalleen ja koirat lötkölleen telttaan. Olimme kartoittaneet näyttelyn myyntikojuja ja silmiini osui koirahäkit jotka maksoivat todella vähän. Kipaisin ostamassa Pojulle kauniin ison häkin ja Poju majoittui häkkiin heti nukkumaan. Siinä nautiskelimme teltassa hyvissä tuoleissa, koirat nukkuivat rauhassa paikoillaan ja voisiko muuta toivoa? Eipä varmaan. Kaikilla hyvä olla. Sehän on pääasia ja aurinkokin paistoi silloin tällöin. Ennen pyreneittenmastiffeja oli n. 50 koiraa ja kun  Ruotsissa ei saa arvioituja kehäaikoja, muuta kuin että kehät alkavat klo 9.00. Joten odottelimme rauhassa ja katsoimme muiden koirien esiintymistä. Tästä näyttelystä tuliaisiksi Poju oli PU1 serti CACIB ja tuli Ruotsin valioksi ja oli ROP: Sohvi sai kunniapalkinnon. Päätimme jättää ryhmäkehän väliin ja lähteä tutkimaan Norrköpingiä. Mutta juhlat olivat taas vauhdissa, jätimme auton talliin ja liikuimme jalan keskustassa. Kävimme thai-ravintolassa syömässä ja täytyy myöntää, että häränfile oli aivan taivaallista! En ole ikinä syönyt mitään vastaavaa. Aivan mahtavaa! Ruokailun jälkeen vietimme pienen siestan. Levättyämme, ruokittuamme ja ulkoilutettuamme Sohvin ja Pojun, lähdimme ihmispaljouteen tutkimaan, että mitä kaikkea  festarit tarjoavat.

Myyntikojuja oli korttelit ympäri ja kojuissa myytiin vaatteita, rihkamaa, kenkiä, laukkuja, karkkia, ruokaa, lippalakkeja… kaikkea mahdollista, jopa takkoja ja keittiökalusteita. Seikkailtuamme kadulla palasimme Karin kanssa hotelliin tyhjin käsin. Sirpa oli jotain tuliaisia löytänytkin. Ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsimme jo varhain. Kadulla hurisi pienet lakaisukoneet jotka siivosivat festarin jälkiä pois. Paljon oli paperia ja roskia maassa, mutta ei yhtään lasinsiruja. Hienohomma. Tämä olisi viimeinen päivämme Ruotsissa ja pakkasimme aamiaisen jälkeen autoon kaikki omaisuutemme ja lähdimme kohti seuraavaa näyttelyä. Tämä näyttely ei ollut int.näyttely, mutta oli paljon siistimpi ja järjestyksellisempi. Mustat pilvet nousivat taivaalle ja juuri kun saimme teltan pystyyn, koirat ja kassit telttaan, alkoi vesisade. Rottweilerkehä sai vettä päälleen, mutta snautserit pääsivät taas nauttimaan poudasta. Ja kuin tuli pyreneittenmastiffien vuoro… aurinko paistoi lämpimästi. Tästä näyttelystä tuliaisiksi tuli Poju ROP ja Sohvi VSP, Sohville serti. Laivan lähtöön olisi seitsemän tuntia, joten nyt olisi aikaa istua teltassa ja odottaa ryhmäkehää. Ryhmässä oli sama tuomari kuin Raisiossa jossa Poju oli kuuden parhaan joukossa.Mitä jos vaikka tuuri kävisi ja sijoittuisi ryhmässä...Mutta tämän näyttelyn ryhmäkehässä ei tullut sijoitusta.

 Nyt oli takana näyttelyrikas viikonloppu ja oli mukava lähteä kotia kohti. Onneksi meillä oli runsaasti aikaa, koska paluumatkallakin moottoritiellä oli tietyötä ja jono kulki välillä 20 – 30 km/tunnissa. Varovasti vilkuilin kelloa, että ehditäänkö laivaan. Onneksi ruuhka ei ollut paha ja suma aukesi. Satamaan ehdimme ennen sunnuntai-illan ruuhkaa ja Sirpa kanssa kävimme hakemassa pientä purtavaa läheiseltä metroasemalta. Olin syönyt ainoastaan aamupalan ja 20 cm pätkän lakua. Nälkä jo vähän nakersi. Mutta vaikka matka oli kaiken kaikkiaan mukava ja näyttelyistä oli tuliaisia, niin täytyy sanoa, että oma maa mansikka muu maa mustikka. Kyllä oli kiva tulla kotiin.

Oikein suuri kiitos mukaville matkaseuralaisille Sohville ja Sirpalle ja vielä suurempi kiitos anopilleni Riitalle joka hoisi lapset ja koirat reissulla ollessamme.

Kuvat käyttööni kuvasi matkakaverimme Sirpa Lepistö. Kiitos siitäkin : )